Teksti 52/2005 | Etusivu | Edellinen | Seuraava

Io Saturnalia!
 
"Näin sanoo Herra: -- Älkää omaksuko vieraiden kansojen tapoja, älkää peläten tuijottako taivaan merkkejä, niin kuin nuo pakanat tekevät. Heidän uskomuksensa ovat typeriä kuvitelmia. He kaatavat metsästä puun, ja puuseppä muodostelee sen taltallaan, hän koristelee sen hopealla ja kullalla ja kiinnittää sen paikoilleen vasaralla ja nauloilla, ettei se kaadu. Tällaisia ovat heidän jumalansa.
- - -
varokaa, ettette myöhemminkään joudu heidän pauloihinsa jäljittelemällä heidän tapojaan. Älkää ottako selkoa siinä maassa asuvien kansojen jumalista älkääkä kyselkö, miten nuo kansat palvelivat jumaliaan."
 
Jer. 10:2-4; 5. Moos. 12:30 [kr92] [kr38]    

Nykysuomalainen joulujuhla on kaiketi virallisesti mitattuna kolmipäiväinen juhla. Se alkaa jouluaatosta ja loppuu tapaninpäivän viettoon, vaikka palvelualalla puolet jouluaatosta ja tapaninpäivästä ovatkin työpäiviä. Vaikka virallinen joulunaika on vain kolmipäiväinen, käytännössä joulun aloittama juhla-aika loppuu vasta loppiaisena (6.1.), koska välissä juhlitaan myös kalenterivuoden vaihtumista. Näin mitattuna voidaan nykyistä joulunaikaa pitää parin viikon mittaisena juhla-aikana.

Tämä joulunaika on etenkin lapsiperheissä perhejuhlan aikaa, koska lapset ovat lomalla koulusta ja monesti vanhemmatkin yrittävät saada mahdollisuuksien mukaan 'välipäivät' vapaaksi töistä. Ja perhejuhla joulu on aina ollutkin.

Joulu oli perhejuhla jo silloin, kun muinaiset roomalaiset viettivät sitä ajanlaskumme alussa saturnaaleiksi kutsuttuna seitsenpäiväisenä juhlana, joka sijoittui talvipäivän seisauksen ympärille. Aivan oikein - joulu ei ole alunperin kristillinen juhla, vaikka kristillisellä joulunvietollakin on yli 1 1/2 vuosituhannen mittaiset perinteet.

Saturnaaleihin viittaa myös otsikon iloinen "Io saturnalia!" -huudahdus, joka vastaa meidän "Hyvää joulua!" -tervehdystä. Roomalaisten juhla-aika jatkui aikamme tavoin aina uudenvuodenpäivään saakka, jolloin he juhlivat tammikuun kolmipäiväisiä kalendeja ('kalendae').

Olet varmaan kuullut, että Kristuksen historiallinen syntymähetki ei ajoitu nykyisen joulun paikalle. Eikä syntymäpäiväjuhlan sijoittamisesta nykypaikalle ollut aikanaan yksimielisyyttä. Keskustelua käytiin ainakin neljän eri vaihtoehdon välillä. Nykyäänkin esimerkiksi idän kirkko juhlii joulua vasta 13 päivää myöhemmin loppiaisena.

Kristillisen joulun viettoa toki kyseenalaistettiin monesti myöhemminkin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen puritaanit ovat perinteisesti vastustaneet joulunviettoa. Lisäksi 1500-luvulla uskonpuhdistaja John Calvin yritti käynnistää uskonpuhdistuksen kristillisten juhlapäivien karsimiseksi (joulu mukaan luettuna), koska Vanhassa testamentissa Jumala varoittaa Israelia omaksumasta pakanallisia tapoja, kuten kaksi esimerkkisitaattia yllä sanovat.

Tarkoitukseni ei tällä kirjoituksella ole vastustaa perinteisen suomalaisen kristillisen joulun viettoa tai houkutella ihmisiä pakanallisten saturnaalien viettoon. Päinvastoin tahdon perustella, miksi kristillisen joulunvieton perinteen vaaliminen nykypäivänä on entistäkin tärkeämpää huolimatta joulun pakanallisista juurista.

Etenemme seuraavasti. Ensin tarkastellaan lyhyesti pakanallisen joulun historiaa ja sieltä periytyviä pakanallisia tapoja, jotta ymmärrämme, mihin kristillisen jouluperinteen vastustajat perustavat näkemyksensä. Tämän jälkeen katsahdetaan Kristuksen syntymäpäivän ajoittamiseen sekä syihin miksi Kristuksen syntymäjuhlaa vietetään nykyään 25. joulukuuta. Tämäkin on yksi niistä seikoista, joista joulua kristillisenä juhlana kritisoidaan. Ja aivan lopuksi tahdon ilmaista mielipiteeni, miksi kristillistä joulunviettoa on syytä erityisesti vaalia.

Pakanallisen joulunajan historiaa

Pakanallisen joulun historia erehdyttävästi antaa sellaisen kuvan, että joulun ja uudenvuoden juhlinnalla olisi juuret syvällä uskonnossa, mutta tämä ei välttämättä ole oikea kuva juhlan luonteesta. Onhan myös nykyisen suomalaisen joulunvieton perinteet syvällä kristinuskossa, mutta siitä huolimatta nykypäivän joulunvietto on käytännössä lähempänä leppoista perhejuhlaa kuin kristillistä juhlapyhää. Sama pätee esimerkiksi roomalaisten saturnaalien viettoon, sillä saturnaalien viettoon kuului vain lyhyt uskonnollinen alkuosa, kun taas loppu oli perhejuhlaa ja iloista yhdessäoloa.

Varhaishistoria


'Joulun' arvellaan syntyneen maanviljelyskulttuurin myötä. Se lienee ainakin 4000 vuotta vanha juhla. Ennen maanviljelyskulttuuria kuu oli kalenterin perusta, jolloin luonnollisesti uudenkuun aika oli tärkeä aika kuukaudessa. Myöhemmin maanviljelys vaati vuodenaikojen huomioimisen myös auringon mukaan, jolloin auringonkiertoon liittyvät päivän tasaukset ja -seisaukset saivat erityismerkityksen.

Etenkin talvipäivän seisauksesta (21.12.) tuli tärkeä juhla-aika, koska monet muinaiset kansat palvoivat aurinkoa jumalana. Uskottiin, että talven syvenevä pimeys tekisi lopun hyvän auringon jumalan hallinnasta. Ja kun päivät vain lyhenivät syksyn edetessä pelättiin, ettei auringon jumala palaisi lainkaan. Kun taas talvipäivän seisauksen jälkeen päivät alkoivat jälleen pitenemään, tuli siitä tärkeä juhla-aika valon- ja auringon syntymän -juhlana.

Rooman imperiumin aikana vietettiinkin erityistä 'auringon syntymäpäivää' 25. joulukuuta. Auringon juhlan päivään yhdistyi viikon mittainen saturnaaleiksi kutsuttu juhla-aika Saturnuksen eli roomalaisen maanviljelyn jumalan kunniaksi. Saturnaalien juhlinnan puolestaan katsotaan polveutuvan alunperin mesopotamialaisesta zagmuk-juhlasta, jota persialaiset ja babylonialaiset juhlivat sacaea-juhlana. Saturnaaleja puolestaan pidetään kristillisen joulun 'edeltäjänä'.

Rooman saturnaalit

Saturnaalit oli Roomassa vuoden suurimpia tapahtumia. Se oli alunperin vain yhden päivän mittainen, mutta myöhemmin pidennettiin seitsemän päivän mittaiseksi festivaaliksi. Saturnaalit aloitti juhlajakson, joka päättyi uudenvuodenjuhlaan, tammikuun kalendeihin.

Juhlajakson puolivälissä oli 25. joulukuuta, jolloin vietettiin talvipäivän seisausta ja 'auringon syntymäpäivää'. Saatat ihmetellä tätä, koska Suomessa talvipäivän seisaus on joulukuun 21. päivänä. Syy 'väärän' juhlapäivän valintaan on kalenterin muuttuminen juliaanisesta gregoriaaniseksi, jolloin 'auringonpäivä' jäi erheellisesti joulukuun 25. päiväksi. Vuonna 274 keisari Lucius Domitius Aurelianus julisti joulukuun 25. päivän, "voittamattoman auringon päivän" (dies natalis solis invicti), roomalaiseksi juhlaksi

Saturnaalien ajaksi keskeytettiin työnteko. Orjat saivat tuona aikana olla tasavertaisia isäntiensä kanssa. Paikat koristeltiin laakeriseppelein ja viheriöivillä puunoksilla. Sytytettiin kynttilöitä ja lamppuja, koska pimeyden henget pelkäsivät valoa. Lisäksi korkeille paikoille sytytettiin kokkoja vahvistamaan aurinkoa.

Juhlan alussa suoritettiin muodollinen uhri Saturnuksen temppelissä, mitä seurasi suuri juhlapäivällinen, johon pukeuduttiin kevyesti, käyttäen päähineenä hiippalakkia, joka oli vapaan miehen tunnus. Taloudesta saatettiin valita "saturnalicius princeps", saturnaalien herra, jolle annettiin oikeus käskeä muita juhlanvieton ajan. Moraalisiin rajoituksiin suhtauduttiin avomielisemmin (vrt. nykysuomalaiset pikkujoulut) ja ihmiset vaihtoivat lahjoja keskenään. Saturnaalit päättyivät vasta tammikuun kalendeihin. Tuona aikana paikat olivat edelleen vihreästi koristeltuja ja ihmiset antoivat lahjoja toisilleen.

Skandinaavinen Jule

Pohjois-Euroopan keltit ja skandinaavit juhlivat omaa mahdollisesti saturnaaleista periytyvää juhlaa 21.-23. päivä joulukuuta - siis talvipäivänseisauksen aikaan.

Norjalaiset kutsuivat juhlaa nimellä Jule (englanniksi 'Yule', ruotsiksi 'Jul' ja suomeksi 'joulu'). Sitä vietettiin joulukuun 25. päivästä tammikuun 6. asti, siis kuten me nykyään vietämme joulua.

Jule oli Thorin, skandinaavisen pääjumalan, juhla. Se oli myös valon paluun- ja uuden elämän alun juhla. Pimeyden aika päättyi ja vuoden pimeimpänä hetkenä toivon valo syttyy jälleen.

Suomalainen joulu

Suomen joulu on hyvin läheistä sukua skandinaaviselle Jule-juhlalle. Vanhoissa suomalaisissa perinteissä marraskuun ensimmäistä päivää edeltävänä iltana vietetty kekri oli alunperin vuoden suurimpia juhlia. Se oli sadonkorjuun- ja uudenvuodenjuhla. Kekri säilyi pitkään joulun rinnalla, mutta väistyi kuitenkin vähitellen, kun kristillisen joulun arvot omaksuttiin yleisesti. Kuitenkin monet kekrin perinteet, kuten kinkku ja monet juomat, kuten 'joulukalja' ovat siirtyneet joko joulunviettoon tai nykyiseen uuteen vuoteen.

Pakanallisen joulun symboliikkaa

Edellä läpi käyty lyhyt katsaus joulunajan juhlinnan historiaan kertoo omalta osaltaan joulun taustasta, mutta sen perusteella ei pysty vielä yhdistämään nykypäivän joulun viettoon liittyviä perinteitä niiden alkuperään. Seuraavaan olen  koonnut muutamia etenkin suomalaiseen jouluun liittyviä vanhoja pakanallisia perinteitä.

  • Nimitys 'joulu': Olen ihmetellyt, miksi pohjolan kielissä 'Christmas' (=Kristus messu) kääntyy sanaksi 'joulu', joka ei tunnu edes merkitsevän mitään. Syy olikin yksinkertainen. Nimitys tulee vanhemmasta Jule-juhlasta, josta se on lainasanana siirtynyt suomen kieleen.
  • Tonttulakin esikuva lienee saturnaalien juhlapäivällisillä käytetty hiippalakki.
  • Lahjojen antaminen periytyy niin ikään saturnaaleista.
  • Joulukuusen alkuperä periytyy saturnaalien auringonpäivän vietosta, sillä ikivihreillä kasveilla muistutettiin kevään tulosta ja valon voittamisesta, koska ne selviävät vihreinä pimeän ajan yli. Ikivihreät puut ovat olleet ikuisen elämän symboleita jo egyptiläisten ja kiinalaisten muinaisissa perinteissä. Puunpalvonta (vrt. tekstimme Jer. 10:2-4) säilyi kristinuskon valloituksen jälkeen Skandinaviassa, jossa talo ja lato koristeltiin uutena vuotena ikivihreillä paholaisen poispelottamiseksi. Suomessa varsinaisella joulukuusella on melko nuori perinne. Joulukuusi perinne tuli 1800-luvulla Suomeen Saksasta Viron kautta. Joulukuusi yleistyi koko kansan tapana vasta koulujen kuusijuhlan ansiosta 1920-luvulla.
  • Myös muut ikivihreät 'joulunkasvit', kuten joulutähti ja hyasintti, muistuttavat valon voittamisesta ja kevään tulosta. Toki joulutähti nähdään kristillisen perinteen valossa myös Kristuksen tähtenä ja valontuojana.
  • Joulutulet ovat periytyneet joko saturnaalien ulkotulista tai germaanisesta joulupölkystä, joka poltettiin jouluaaton ja joulupäivän aikana. Pölkyn äärellä tehtiin ennustuksia ja sen katsottiin olevan suojauksena pahoja henkiä vastaan.
  • Joulukynttilät periytyvät auringonpäivästä ja valonjuhlasta. Ne muistuttavat kevään valon paluusta. Niitä käytettiin auringon voiman symboleina pimeyden henkien torjumisessa.
  • Jouluateriaan kuuluu Pohjoismaissa joulukinkku, joka alunperin oli luultavimmin Odinin porsas, joka syötiin Odinin kuolleille sankareille järjestämissä pidoissa. Suomessa kinkku kuului alunperin kekrin viettoon. Sika-ateria perinne voidaan jäljittää toki aina roomalaisten saturnaaleihin saakka.
  • Odinin pyhä juoma, eli sima, on siirtynyt nautittavaksi nykyään vappuna, mutta sen ruotsalaisperäinen lämmin korvike eli glögi on löytänyt tiensä myös suomalaiseen jouluun.
  • Joululeipä on vanha suomalainen perinneruoka, joka periytyy kekrin vietosta. Joululeipä tehtiin perinteisesti pellon jumalan kunniaksi, josta muistutuksena näkee joskus leivän koristellun viljatähkin.

    Kristuksen syntymäpäivän ajoittaminen

    Joulukuisen juhla-ajan pakanalliset taustat on nyt käsitelty riittävällä tarkkuudella, mikä kelpaa vallan mainiosti yleissivistäväksi tietopaketiksi. Toinen yleinen jouluisen kritiikin lähde onkin Jeesuksen syntymäpäivän ajoittaminen. Raamattu ei nimittäin kerro tarkkaa päivämäärää, milloin Jeesus syntyi.

    Sen sijaan Raamattu toki antaa vihjeitä, joiden perusteella nykyään voidaan arvailla Jeesuksen syntymän ajankohdan sijoittumista kalenterivuodessa. Näiden arvailujen perusteella onkin arvioitu, että 25. joulukuuta on erittäin epätodennäköinen ajankohta Mestarin syntymälle ja että todennäköisempää on ajoittaa syntymän hetki aikaisempaan syksyyn, kuten kohta esitettävät olettamukset asian ilmaisevat.  

    Luukkaan jouluevankeliumi antaa heti muutaman vihjeen syntymän ajoittamiseksi. Ensinnäkin siellä sanotaan: "Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa...", Luuk.  2:8-14. Tutkijoiden mukaan lauman paimentaminen olisi ollut epätodennäköistä 'kislev' - 'tebeth' -kuun aikaan (marras- tammikuu), koska tuolloin Palestiinassa on kylmä talvisateiden aika, jolloin paikoitellen saattoi sataa jopa lunta. Talvikuukausina ei alueella yleensä laidunnettu, vaan laiduntaminen sopii paremmin lämpimään jaksoon kevästä alkusyksyyn.

    Luukas mainitsee myös, että "...ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.", Luuk. 2:7b. Väenlaskut toteutettiin käytännössä vaiheittain eri alueilla, minkä tähden pelkästään väenlaskusta johtuva liikehdintä ei yksinomaan olisi täyttänyt alueen majataloja (Luuk. 2:1-4).

    25. joulukuuta vietetään toki juutalaisten kahdeksanpäiväistä hanukka-juhlaa, jota juhlitaan Juudas Makkabealaisen 165 eKr. suorittaman temppelin puhdistuksen juhlana. Hanukka on samalla juutalaisille valon ja rohkeuden juhla. Hanukkaan ei kuitenkaan liittynyt laajaa pyhiinvaellusta Jerusalemin temppeliin (kuten pääsiäisen, helluntain ja lehtimajajuhlan aikaan), joten hanukan vietto ei vielä riitä syyksi siihen, että majatalot Jerusalemin seudulla (missä Betlehem sijaitsee) olisivat olleet täynnä. Normaalisti Jerusalemissa asui tuohon aikaan noin 120 000 ihmistä, mutta juhla-aikaan sinne ja sen lähiseuduille pystyttiin majoittamaan arviolta 1 500 000 henkilöä, joten joulukuu, jolloin suurjuhlia ei ollut, ei täten sopine Luukkaan kuvaukseen.

    Jeesuksen syntymää onkin yritetty ajoittaa uudelleen Johannes Kastajan syntymän perusteella. Tämäkin tosin on arvailua, mutta sen tulos sopinee paremmin jouluevankeliumin kuvaukseen. Laskelma menee jokseenkin tällä tavoin:

  • Johannes Kastaja oli noin puoli vuotta vanhempi kuin Jeesus (Luuk. 1:26)
  • Johanneksen isä Sakarias palveli Abian pappisosastossa (Luuk. 1:5). Hänen pappistehtävänsä velvoitti hänet palvelemaan temppelissä vuosittain yhden viikon sekä kolmen viikon jakson kolmen suuren juhlan aikana. Abian pappisosasto oli järjestyksessä kahdeksas, joten hänen palveluvuoronsa oli kahdeksannella viikolla (1. Aik. 24:10). Juutalaisessa kuukalenterissa vuosi vaihtuu maalis-huhtikuun taitteen tietämissä. Täten kahdeksas palveluviikko sijoittuu meidän gregoriaanisessa kalenterissamme kesäkuun alkuun.
  • Elisabet tuli raskaaksi Sakariaan temppelipalvelusviikon jälkeen. (Luuk. 1:23-24)
  • Tämä tarkoittaa sitä, että Johannes Kastaja olisi syntynyt maaliskuun puolivälin tietämillä.
  • Ja koska Jeesuksen sikiäminen ajoitettiin puoli vuotta myöhemmäksi, on hän tällöin syntynyt syyskuun puolivälin tietämillä.
  • Tällöin Jeesuksen syntymä ajoittuisi lehtimajajuhlan tuntumaan, jolloin myös Jerusalemin ympäristö olisi täynnä juhlavieraita niin kuin nykyäänkin.
  • Lehtimajajuhlan suosio kasvoi juutalaisten keskuudessa pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen ja Jeesuksen aikaan mennessä lehtimaja juhla oli yksi kolmesta suuresta juhlasta, joiden aikaan Jerusalemin ympäristö tiettävästi täyttyi pyhiinvaeltajista.

    Edellä oleva laskelma on toki summittainen arvio ja sekin nojaa oletukseen, että temppelin pappisvuorot noudattivat Jeesuksen aikana edelleen samaa Aikakirjassa kuvattua järjestelmää. Mutta loogisinta olisi ajoittaa Jeesuksen syntymä alku-syksyyn.

    Tahdon kuitenkin vielä laskelmien lopuksi korostaa, että jos Jumala olisi nähnyt erityisen tärkeäksi ilmoittaa kristikunnalle Jeesuksen tarkan syntymän hetken, niin eikö hän tällöin olisi toki kertonut sen selvästi sanassaan? Tässäkin ongelmassa on siis pohjimmiltaan vain kyse siitä, että me uteliaat ihmiset tahdomme taas tietää jotain sellaista, millä ei loppujen lopuksi ole merkitystä. Tarkka syntymän hetki, kun ei lisää tai heikennä Jeesuksen syntymää historiallisena tosiasiana millään tapaa.

    Miksi Jeesuksen syntymäjuhlaa vietetään 25. joulukuuta?

    Herää kysymys, miksi edellisistä perusteluista huolimatta vietämme Jeesuksen syntymäjuhlaa nykyisellä paikalla? Etenkin, kun kristillinen joulu on melko nuori perinne ja sen ajan viisaat ovat varmasti osanneet tehdä samat laskelmat kuin teimme yllä? Kristillistä jouluahan tiedetään yleisesti vietetyn vasta neljännen vuosisadan puolivälin tietämissä. Ja vuonna 534 nykyinen joulupäivä tuli viralliseksi Jeesuksen syntymän juhlapäiväksi. Siinähän on ollut puoli vuosisataa aikaa miettiä syntymäpäivän ajoittamista.

    Jeesuksen syntymänpäivän valinta tulee ymmärtää toisen aikakauden ja kulttuurin näkökulmasta. Syntymäpäivän ei näet tarvitse olla juuri 'syntymän päivä', niin kuin meillä on tapana syntymäpäivät ajoittaa, vaan syntymän juhla voidaan ajoittaa myös toisin perustein.

    1) Ensimmäinen peruste valinnalle juontuu roomalaisten perinteestä juhlia 25.12. auringon syntymäpäivää ja valon juhlaa. Päivä sopi symbolisesti juhlistamaan taivaallisen valon koittoa, kun aurinko korvataankin Jeesuksen syntymällä.

    2) Toiseksi koska 'joulu' oli auringon syntymäpäivä, muinaisten jumalien ajateltiin syntyneen jouluna. Tästä syystä myös Rooman keisarit (keisarikultin mukaan heitä palvottiin jumalina) viettivät  syntymäpäivää 25. joulukuuta, vaikka heidän todellinen syntymäpäivänsä olisi ollut mihin aikaan vuotta tahansa. Miksipä siis Jumalan Poika ei olisi arvollinen viettämään syntymäjuhlaa 'jumalten' ja keisarien syntymäpäivänä?

    3) Kolmas syy tulee puolestaan varhaisesta traditiosta ja juutalaisesta perinteestä. Kristityt näet sovelsivat Jeesukseen juutalaisten profeettoihin soveltamaa periaatetta, jonka mukaan profeetan katsottiin kuolleen sikiämis- tai syntymäpäivänä. Jeesuksen kohdalla tilanne oli siinä mielessä takaperoinen, että hänen kuolemansa hetki tunnettiin, mutta ei syntymää. Kristityt sovelsivatkin periaatetta toisin päin ja laskivat Herran kuolemasta hänen sikiämisen vuosipäivän. Jeesuksen katsottiin kuolleen juutalaisen kuukalenterin Nisan-kuukauden 14. päivänä. Latinalaisen maailman kristityt sijoittivat kuoleman juliaaniseen kalenteriin, jolloin päiväksi vakiintui 25. maaliskuuta. Kreikkalaisen kirkon käsityksen mukaan tämä päivä olisi ollut 6. huhtikuuta. Lopputuloksena oli, että Jeesuksen syntymäpäiväksi oli saatu kaksi vaihtoehtoa: latinalaisen mallin mukaan 25. joulukuuta tai kreikkalaisen käsityksen mukaan 6. tammikuuta. Tämä ajoitusero näkyy vielä nykyäänkin, sillä idän kirkko viettää joulua edelleen 6. tammikuuta, jota me taas juhlimme loppiaisena.

    4) Tärkein peruste Jeesuksen syntymäjuhlan sijoittamiseen sekä aina 6. tammikuuta kestävään juhla-aikaan on kuitenkin varsin käytännöllinen ja ymmärrettävä. Nimittäin edellisten perusteiden lisäksi kirkkoisät valitsivat päivän korvatakseen roomalaisten pakanallisen "voittamattoman auringon syntymäpäivän" ja kelttien ja saksien viettämän Julen kristillisellä juhlalla. Pakanallisia juhla-aikoja, kun ei oikein pystytty kieltämälläkään lopettamaan, oli siis parempi vaihtoehto antaa pakanallisille juhlille uusi sisältö. Katolinen kirkko käytti samaa menetelmää myös muiden juhlapäivien kohdalla (esimerkiksi kynttiläpäivä, kekri, jne.).

    Jeesuksen syntymäjuhlan sijoittaminen nykyiselle paikalle ei ole täten sattumanvaraista niin kuin monesti kuulee väitettävän. Päinvastoin Jeesuksen syntymäjuhlan sijainti kalenterivuodessa on hyvinkin tarkkaan punnittu. Se, että sitä ei vietetä meidän syntymäpäiväperinteen mukaisesti, ei missään suhteessa vähennä joulusta alkavan kristillisen juhla-ajan merkitystä.

    Kristillisen jouluperinteen merkitys

    Kun katson taaksepäin lapsuuteni jouluaikaan ja vertaan sitä nykypäivään, huomaan jouluperinteen kehityksessä selkeän trendin. Ei niin kuin lapsuuteni joulu olisi ollut vapaa 'pakanallisista tavoista'; toki silloinkin jouluun kuului kinkku, joululeipä, tonttulakki, kynttilät, hyasintit, joulutähdet ja joulukuusi, joka vietiin pois vasta loppiaisena. Mutta olipa silloin myös kristillinen joulun sisältö aivan eri tavalla esillä; jouluun kuului joulukirkko, jouluevankeliumi ja kouluissa useat erilaiset kristilliset joulunäytelmät.

    Nykyjoulu sen sijaan on maallistunut juhla, jossa toki kristilliset ja pakanalliset symbolit edelleen viihtyvät juhlahumussa sulassa sovussa. Mutta joulunajan merkitys Jeesuksen syntymän, nimenantamisen ja tietäjien saapumisen juhlana tuntuu unohtuneen. Joulu on hyvää vauhtia kadottamassa 1 1/2 vuosituhantisen kristillisen merkityksensä. Eikä tätä kehitystä auta lainkaan se, että jopa me kristityt arvostelemme joulunvieton pakanallisuutta ja Jeesuksen syntymäpäivän väärää ajoitusta. Moinen ruikutus on kuin kaivaisi maata omien jalkojensa alta. Se, että uskonpuhdistajat aikanaan eivät hylänneet joulunaikaa pakanallisena juhlana, kertoo mielestäni paljon siitä, että hekin tulivat kriittisyydestään huolimatta samoihin päätelmiin kuin kirkkoisät 300-luvulla.

    On näet parempi juhlia talvipäivän seisauksen aikaan Jeesusta ja hänen syntymäänsä kuin luovuttaa juhla takaisin pakanalliseen käyttöön. Kirkko antoi aikanaan joulunvietolle uuden oikeamman merkityksen todellisen valon eli Vapahtajan syntymäjuhlana, mikä oli selkeästi oikea kehityssuunta. Se, että joulun Herraksi on tullut Kristus Odinin, Saturnuksen tai Khronoksen sijaan, on mielestäni merkittävä parannus.

    Nyttemmin suunta on ollut päinvastainen. Vuosi vuodelta joulu lähestyy sisällöllisesti entistä enemmän roomalaisten saturnaalien viettoa ja skandinaavien Jule-juhlaa. Joulusta halutaan tehdä mieluummin uskonnoton hauskanpidon ja aineellisen paljouden juhla. Ja tätä kehityssuuntaa monet kristityt ilmeisesti pitävät suotavana, koska jaksavat vähätellä joulun merkitystä kristillisenä juhlana.

    Jospa vielä vilkaisemme jälkimmäistä raamatuntekstiämme. Siinä sanotaan: "varokaa, ettette myöhemminkään joudu heidän pauloihinsa jäljittelemällä heidän tapojaan. Älkää ottako selkoa siinä maassa asuvien kansojen jumalista älkääkä kyselkö, miten nuo kansat palvelivat jumaliaan." Jos luet tekstin huolella, niin mitä luulet miksikö Jumala varoitti Israelia jäljittelemästä pakanoiden tapoja? Senkö tähden, että tavat itsessään olivat pahoja? Vai senkö, ettei Israel lankeaisi tapojen myötä palvelemaan vieraita jumalia?

    Pahoittaisiko siis Herra todella mielensä, jos kannan joulukuusen sisään, koristelen sen kauniiksi ja kerron sen jälkeen lapsille tarinan joulutähdestä ja sen sanomasta meille kristityille? Tai, että lahjoja jaettaessa kerron, kuinka Jeesuksen syntymäpäivänä me ihmiset olemme vastaanottaneet kaikkein suurimman lahjan?

    Vai olisiko sen sijaan parempi, että jätän kuusen ja lahjat tuomatta ja selitän lapsille, että meidän perheessämme ei joulua vietetä, koska raamatussa käsketään tekemään niin? Sen jälkeen minulla olisikin aikaa lähteä jakamaan rappukäytävään lentolehtisiä, joissa kerrotaan kuinka joulu on väärällä paikalla ja umpipakanallinen ja lähes perkeleellinen juhla. Kumpi lienee parempi?

    Toivon sinun pysähtyvän vielä näin jouluviikolla miettimään hetkeksi kristillisen joulun merkitystä ja sitä, miten siihen olisi tervettä suhtautua. Valinta on sinun - pelkästään tässä lyhyessä katsauksessani on aseet kummankin näkökulman puolustamiseen. Kyse on vain siitä,  haluatko joulua vietettävän kristillistä perinnettä vaalien vai kuuluuko joululle luovuttaa takaisin sen pakanallinen sisältö?

    Varmaa on se, että joulua tullaa viettämään jatkossakin, kyse on vain siitä minkä sisällön sille annamme.

    Pohdittavaa

    Mitä minun jouluuni kuuluu?
    Millaisen sisällön tahdon joululleni antaa?
     


  • © 2005 Jori Brander. Kaikki oikeudet pidätetään.
    Teksti julkaistu: 29.12.2005
     

     © Kotisatama.net - kristillinen portaali