Kotisatama.net To 18.07.2019 klo 04:10  
 Taustamusiikkia


Tervetuloa Kotisatamaan.

> kotisatama / raamattujasana / viikonsana / sana

Ohje <
Kotisatama in English


  Raamattu ja sana

  Viikon sana

  Lukuprojekti

  Sana Sinulle

  Saarna.net

  Sana Sinulle lehdille

  Linkitä Sana Sinulle


Tapahtumakalenteri





Suosittele sivua! Teksti 42/2005 | Etusivu | Edellinen | Seuraava

Kaiken pahan alkujuuri
 
"Suuri rikkauden lähde usko {KR38: jumalisuus} kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä." 
1. Tim. 6:6-10 [kr92] [kr38]    

Ensimmäisen Timoteuskirjeen sanonta "rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri" lienee tutun kuuloinen monelle. Ikävä kyllä näitä Paavalin sanoja yleensä siteerataan irrallaan tekstistä, jolloin alkuperäinen merkitys jää hämärän peittoon ja tulkinta 'kuulijan vastuulle'. Monesti ulkomuistista heitetyt sitaatit tuppaavat vielä matkan varrella muuttumaan, minkä seurauksena alkuperäinen sitaatti on usein vääntynyt muotoon "raha on kaiken pahan alkujuuri". Ja vaikka sitaatti olisi säilynytkin oikeassa muodossa, kuulija tuntuu kuitenkin usein ymmärtävän sen väännetyssä väärässä muodossa, jolloin lopputulos on se, että rahaa parjataan kaiken pahan syynä ja seurauksena.

Mutta mitä Paavali alunperin sanoillaan tarkoitti? Onko raha pahasta maksuvälineenä tai kenties omaisuuden ja vallan symbolina? Vai onko tekstissä kyse sittenkin rahanhimosta eikä rahasta? Ja jos raha tai rahanhimo on "kaiken pahan alkujuuri", niin tarkoittaako se kaiken synnin olevan lähtöisin siitä? Eli onko 'rahanhimo kaikkien syntien äiti'? Näihin kysymyksiin etsimme nyt vastausta sitaatin alkulähteiltä eli alkuperäisestä tekstiyhteydestä Ensimmäisestä Timoteuskirjeestä.

Kirjeen kirjoittamisen lähtökohta

Kirjeen kirjoittamisen lähtökohta oli Timoteuksen tarve apuun oppi-isältään Efesoksen seurakunnassa esiintyneiden käytännön ongelmien keskellä. Vaikka kirje on Timoteuskirjeen nimellä, on se kuitenkin osoitettu koko seurakunnalle eikä yksityiskirjeeksi Timoteukselle. Tähän viittaa esimerkiksi kirjeen päättävä tervehdys, joka on kirjoitettu monikkomuotoon (1. Tim. 6:21).

Suurin yksittäinen ongelma seurakunnassa oli sinne pesiintynyt harhaoppi, jota jotkut opettajat seurakunnassa kylvivät. Kyseinen harhaoppi tai harhaopettajien joukko oli  lähtökohta myös tekstin opetukselle rahasta.

Kohtuullisen kuvan Efesoksen harhaopin sisällöstä saa, kun lukee Paavalin viittaukset siihen kirjeen alusta (judaismi, 1. Tim. 1:3-11), keskivaiheilta (asketismi, 1. Tim. 4:1-5) ja vielä kirjeen viimeisestä luvusta (raha, 1. Tim. 6:3-5; 'gnosis' - salattu tieto, 1. Tim. 6:20).

Kaiken kaikkiaan harhaoppia voidaan luonnehtia oppisisältönsä puolesta parhaiten myöhemmin gnostilaisuutena tunnetun lahkon kantamuodoksi. Gnostilaisuus piti Kristusta valaistuneena viisauden opettajana,  jonka   viitoittama tie salattuun viisauteen oli pelastuksen lähde: "Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii. Muutamat ovat ryhtyneet sen tunnustajiksi ja ovat eksyneet pois uskosta.", 1. Tim. 6:20b-21. Alkukielisessä sitaatissa Paavali käyttää sanaa 'gnosis' sanan 'valhetieto' kohdalla, millä hän viittaa juuri opin keskeiseen käsitteeseen, mistä siis gnostilaisuus myöhemmin sai nimensäkin.

Miten valheapostolit liittyvät rahanhimoon?

Vaikka tämänkertainen tekstikappale ei puhukaan valhetiedosta, liittyy teksti rahanhimosta harhaopettajien toimintaan Efesoksessa. Paavali liittää tekstimme opetuksen harhaopettajien motiiveihin: "...ja pitävät uskontoa {KR38: jumalisuutta} vain tulolähteenä.", 1. Tim. 6:5. Tämän  ei tarvitse merkitä, että Paavalin ja Timoteuksen vastustajat olisivat olleet varhaisia 'menestysteologian' opettajia, mutta joka tapauksessa raha oli keskeinen motiivi heidän julistustyössään. On tietty mahdollista, että heidän levittämä oppiin adaptoitunut myös ajatuksia 'menestysteologiastakin', sillä sen suuntaista ajattelua oli esiintynyt jo pitkään esimerkiksi juutalaisuudessa.

Nimittäin juutalaiset pitivät rikkautta Jumalan siunauksen merkkinä ja monet opettivatkin, että ne jotka palvelevat Jumalaa ansiokkaasti menestyisivät myös aineellisesti. Opetus oli kuitenkin tarkoitettu alun perin  suuntaa-antavaksi periaatteeksi, kuten Sananlaskujen kirjassakin annetaan toistuvasti ymmärtää. Jumalan siunaus ei olisi automaatio, vaan periaate oli, että joka työskentelee kovemmin, hän toki ansaitseekin enemmän.

Edelleen maltilliset juutalaiset opettajat painottivat, että vaurautta voi  käyttää oikeaan tai väärään, mistä syystä monet varoittivat rikkauden vaaroista tai jopa menivät toiseen ääripäähän yhdistämällä tosi hurskauden köyhyyteen. Samaiset periaatteet esiintyivät myös monien kreikkalais-roomalaisten filosofien opeissa: rikkaus on hyväksyttävää, jos sitä käytetään oikein. Tosin juutalaisuudesta poiketen  filosofit eivät yhdistäneet rikkautta palkkioon hyvästä elämästä.

Edellä mainittujen maltillisten käsitysten lisäksi esiintyi tietty myös opetusta, jossa Jumalan lupauksia sovellettiin suoraan materialismiin. Eli löytyi myös tulkintoja, joiden mukaan kuuliaisuus Herralle näkyi aineellisena vaurautena elämässä. Kärjistäen voisi sanoa, että näissä opeissa Jumala oli oikeastaan alistettu palvelemaan vaurauden tavoittelua. Toisin sanoen vauraus oli itsetarkoitus ja Jumalan säädösten noudattaminen vain keino vaurauden kartuttamiseen.

Timoteuskirjeestä ei suoraan ilmene, opettivatko harhaopettajat hartaan 'jumalisuuden' johtavan aineelliseen vaurauteen, vai oliko heidän tapauksessaan kyse 'vain' uskonnon valjastamisesta taloudellisen edun saamiseksi.

Itse olisin taipuvainen näkemään jälkimmäisen vaihtoehdon todennäköisempänä, koska Paavali ei edellä mainittua viittausta enempää puutu aiheeseen kirjeessään. Jos aineellinen menestys olisi ollut keskeinen osa vierasta oppia, uskoisin Paavalin puuttuneen siihen tällöin voimakkaammin.

"Jumalisuus"

Joka tapauksessa raha tuli kuvaan siinä vaiheessa, kun aletaan kyselemään Efesoksessa vaikuttaneiden väärien opettajien perimmäisiä motiiveja. Nimittäin heidän kiinnostuksensa 'jumalisuuteen' oli vain toissijainen motiivi, koska heille 'jumalisuus' merkitsi ensisijaisesti tulonlähdettä: "ja alituista kinastelua sellaisten ihmisten kesken, jotka ovat menettäneet järkensä ja kadottaneet totuuden ja pitävät uskontoa {KR38: jumalisuutta} vain tulolähteenä.", 1. Tim. 6:5.

Harhaopettajat eivät julistaneet omaa väärennettyä 'evankeliumiaan' vilpittömästä sydämen palosta, kuten Paavali, vaan heitä motivoi halu tulla rikkaiksi opetustensa tuloksena. Toisin sanoen 'jumalisuus' oli heille pelkkä tulonlähde, keino vaurauden kartuttamiseksi, mikä taas oli heidän varsinainen motiivinsa.

Vastakohtana valheopettajien materialistisille motiiveille, Paavali esittää tekstin alussa oman näkemyksensä oikeasta suhtautumisesta 'jumalisuuteen': "Suuri rikkauden lähde usko {KR38: jumalisuus} kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on." Käytän tarkoituksella tässä vanhan käännöksen sanaa 'jumalisuus', koska uudempi käännös on kääntänyt kreikan kielen sanan 'eusebeia' epäjohdonmukaisesti jakeessa 5 'uskonnoksi' ja jakeessa 6 'uskoksi', minkä tähden muutoin ilmeinen asiayhteys jakeiden välillä katoaa vuoden 1992 käännöksen lukijoilta. Kumpikin käännös sanalle 'eusebeia' on toki oikea, koska sana voidaan kääntää "jumalisuus, tosi uskonto, {kristin}usko,  pyhyys, hurskaus".

Mutta on tärkeää ymmärtää, että Paavali vertaa jakeessa 6 näkemystään samasta asiasta ('jumalisuudesta') siihen, mitä hän jakeessa 5 kuvasi väärien opettajien näkemyksenä. Jos siis katsot rinnakkain jakeen 5 ja 6 näkemyksiä 'jumalisuudesta', huomaat juuri sen vastakohtaisuuden, jota Paavali halusi sanavalinnallaan ilmaista: "{valheapostolit} pitävät jumalisuutta vain tulolähteenä." <=> "Suuri rikkauden lähde usko {KR38: jumalisuus} kyllä onkin, kun tyydymme {oikeat kristityt} siihen mitä meillä on."

Paavalin suhtautuminen 'jumalisuuteen' oli täsmälleen päinvastainen kuin harhaopettajien. Paavalille 'jumalisuus' on itsessään rikkaus – ei keino hankkia rikkautta. Koska 'jumalisuus' on rikkaus, Paavali mieluummin käytti maallista rikkautta levittääkseen 'jumalisuutta' – tosi-rikkautta. Tästä maallisen rikkauden halveksunnasta häntä toistuvasti syytettiinkin (vrt. 2. Kor. 11:7-8).

Valheopettajien ja Paavalin opetuksen välisen vastakohtaisuus voidaan ilmaista kaaviona näin:

Valheopettajat: 'jumalisuus' => raha => 'tyytyväisyys, onni'
Paavali: raha => 'jumalisuus' => 'tyytyväisyys, onni'

Eli Paavalille 'jumalisuus' on rikkaus, ja näin ollen se oli hänelle kaikin keinoin tavoiteltavaa, jota hän ei tahtonut pitää vain itsellään, vaan jakaa myös muille. Raha sen sijaan oli hänelle käyttöväline, joka oli valjastettu 'jumaluuden' alaisuuteen.

Sen sijaan valheopettajat taas pitivät aineellista rikkautta tavoiteltavana elämän sisältönä, minkä tähden he kokosivat sitä itselleen köyhdyttäen muita 'jumalisuuden' nimissä. Heille 'jumalisuus' merkitsi vain keinoa ansaita rahaa.

Jos siis 'jumalisuus' oli Paavalin herra ja raha oli hänelle käyttöesine, niin valheopettajilla raha oli herra ja 'jumalisuus' käyttöesine. Ero Paavaliin oli siis ilmeinen.

Kaksi vastakohtaista voimaa: Jumala vai raha?

Entä mikä sai aikaan tämän räikeän vastakohtaisuuden harhaopettajien ja Paavalin opetuksissa? - Yksinkertaisesti poikkeava halu ja motiivi, joka erotti opettajat toisistaan: Paavalin sydän paloi evankeliumille, kun taas valheopettajien sydämet paloivat aineellisen hyvän tavoittelulle. Tästä syystä Paavali saattoi todeta surukseen vastustajistaan, että "Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri." Rahanhimo oli sokaissut heidät luopumaan ainoasta todella tärkeästä.

Tässä yhteydessä rahaa ei tule tulkita suppeasti maksuvälineeksi tai aineellisen arvon mittariksi, vaan se edustaa ylipäätään kaikkia materialismia. Paavalin vastustajat olivat kadottaneet todellisen rikkauden (evankeliumi), koska olivat sydämessään hairahtuneet tavoittelemaan aineellista onnea Jumalan sijasta: "Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä. " Harhaopettajat olivat kadottaneet oleellisen eksyttyään tavoittelemaan aineellista hyvää ja annettuaan rahanhimolle vallan elämässään.

Vastakohtana harhaopettajien surkealle kohtalolle, Paavali kertoo, mikä hänen mielestään on ihmisen oikea suhde maalliseen rikkauteen. Hän ilmaisee näkemyksensä siteeraamalla siihen aikaan yleisesti tunnettua sananpartta "Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois." (vrt. Job. 1:21), jota esimerkiksi roomalainen valtiomies ja latinankielisen proosan mestari Cicero (106-43 eKr.) siteeraa teoksissaan samassa muodossa. Samainen ajatus esiintyy myös muutamien stoalaisten runoilijoiden, kuten Senecan (4-65 jKr.) teoksissa.

Pohjimmiltaan sanonnan sanoma on materialistin korvaan aika lohduton: kaikki kerääminen on pohjimmiltaan turhaa, koska yhtä vähän voimme ajallisesta onnesta omistaa itsellemme kuin tänne syntymässä toimmekin. Tästä Paavali jatkaa ajatuksen kehittämistä: "Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä." Hän tarkoittaa, että kristitylle pitäisi riittää, että hänen perustarpeensa tulevat täytetyiksi (Matt. 6:25).


Uskovan ei tulisi hairahtua tavoittelemaan vaurautta itsetarkoituksena, vaan olemaan tyytyväinen siihen hyvään, mitä Jumala on hänelle suonut. On se sitten paljon tai vähän, saamme olla siihen tyytyväisiä, koska todellinen rikkaus meillä Jumalassa. Materian tavoittelija ei ole koskaan tyytyväinen, vaan hän etsii aina vain jotain, mitä häneltä vielä puuttuu. Uskovan onni on Jumalassa, joten hänen tulisi tyytyä siihen aineelliseen hyvään, mitä Herra on hänelle on suonut. Ei niin, etteikö hän saisi rikastua, vaan niin, ettei halu rikkauden tavoittelemiseen ala hallita häntä. Jos hänellä on jo 'se kaikkein arvokkain', miksi hän ei olisi tyytyväinen ja käyttäisi vähempiarvoista tämän kallisarvoisen vaalimiseen?

Paavalin käyttämä kreikankielen sana tyytyväisyydestä on 'autarkeia' eli "tyytyväisyys, riittävyys". Se on keskeinen termi kreikkalaisten filosofien opetuksissa, joiden mukaan ihminen on itsekylläinen ja tyytyväinen, kun hän ymmärtää, ettei tarvitse mitään muuta kuin sen, mitä luonto on hänelle antanut. Paavali puolestaan painottaa, että ihminen saavuttaa itsekylläisyyden ja tyytyväisyyden, kun hän oivaltaa, että Jumalassa hänellä on kaikki. Tällöin hänen ei tarvitse tavoitella muuta, vaan hän voi tyytyä siihen, mitä Jumala on hänelle antanut. Eli Jumala itsessään on ihmisen 'autarkeian' täyttymys.

Oikea asenne rahaan

Paavali ei kehota ihmisiä tavoittelemaan minkäänlaista minimalismia, kuten esimerkiksi kyynikkojen filosofinen koulukunta teki. Kyynikot (stoalaisuuden edeltäjiä) edustivat materialismin vastakohtaa, sillä he opettivat, ettei ihminen tarvinnut kuin yhden vaatekerran saavuttaakseen 'auterkeian', ja että kaikki muu mitä hänellä oli, vei häntä kauemmaksi onnesta.

Paavalin suhtautuminen rahaan tai varallisuuteen ei ollut lainkaan kielteinen kuten kyynikoilla ja stoalaisilla, vaan pikemminkin käytännöllinen. Hänen huomionsa kiinnittyi enemmänkin siihen, miten ihminen suhtautuu omaisuuteen ja vaurauteen.

Maallinen rikkaus on katoavaista ja tähän aikaan kuuluvaa, joten siihen kannattaa suhtautua myös sen luonnon edellyttämällä tavalla. Jos siis 'aineellinen onni' on katoavaa, kuka hullu käyttää elämänsä sen kokoamiseen, jos kerran on tullut kerran tuntemaan katoamattoman onnen. Toisin sanoen on meillä katoavaa rikkautta paljon tai vähän, meidän tulee suhtautua siihen niin kuin mihin tahansa käyttöesineeseen, joka on tarkoitettu työkaluksi jonkin paremman saavuttamiseksi. Eihän kukaan varastoi ruokaakaan vain sen vuoksi, että täysi ruokakaappi olisi hänen unelmiensa täyttymys? - Ei, ruokaa ostetaan syötäväksi. Samoin rahaa ja vaurautta ei ole tarkoitettu haalittavan, vaan käytettävän niin, että se palvelee ikuista onnea – 'jumalisuutta', evankeliumia.

Vastakohtaisesti oikeaan asenteeseen nähden toimivat ne, jotka ovat sokeutuneet rikkauden tavoittelemiselle ja siitä on tullut heille arvokas päämäärä itsessään: "Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon." Jos tahdot lukea oikein hyvän ja kattavan selityksen oheisesta jakeesta 9, suosittelen John Wesleyn tekstiä "Danger of Riches", joka löytyy ainakin hänen kirjastaan Works volume 2.

"Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri."

Eli kaikenkaikkiaan, jos luet tekstin oikein, siinä ei sanota, että "Raha on kaiken pahan alkujuuri.", vaan "Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri." Huomaat tekstissä puhuttavan suhtautumisesta rahaan – ei rahasta itsestään. Esimerkiksi jakeessa 9 puhutaan ihmisistä "jotka tahtovat rikastua" ja jakeessa 10 puhutaan edelleen ihmisten asenteista: "rahanhimo" ja "rahaa havitellessaan...". Raha ei itsessään ole hyvä tai paha – rahanhimo sen sijaan on pelottavan kadottavaa.

Viittaamalla rahanhimon olevan "kaiken pahan alkujuuri" Paavali ei tarkoita, että rahanhimo olisi kaikkein perimmäinen paha. Hän ei siis väitä, että kaiken synnin alku olisi rahanhimossa. Väite yksinkertaisesti ilmaisee, kuinka vaarallinen 'leikkikaveri' rahanhimo on, koska se on vienyt monet meitä viisaammatkin ihmiset salakavalasti mukanaan. Rahanhimo  ei vaikuta ensisilmäyksellä mitenkään vakavalta uhkalta, mutta kun katsoo hedelmää, mitä se tuottaa uhriensa elämässä, nähdään sen todellinen luonto.

Vanhempi vuoden 1938 käännösvaihtoehto "Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri" on sisällyttänyt mukaan sanan 'sillä', mikä paremmin ilmaisee sen, että Paavali viittaa "kaiken pahan alkujuurella" edellisessä jakeessa mainitsemiinsa rahanhimon hedelmiin. Näitähän olivat: "kiusaukset, lankeaminen ansaan, monenlaiset järjettömät ja vahingolliset halut, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon" Ja kun edellisten lisäksi rahanhimon ansioluetteloon lisätään vielä Paavalin lopputoteamus, niin rahanhimon CV on valmis: "Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä."  Näitä 'ansioita' hetken mietittyään, ei liene lainkaan liioiteltua sanoa, että "Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri".

Kavala pettäjä

On ihmeellistä, että vaikka rahanhimon tuhoisa vaikutus ihmiseen on niin selkeästi kenen tahansa nähtävissä, niin edelleen nykypäivänä se eksyttää monet Kristukseen uskovat.

Kuinka moni on eksynytkään jakeessa 9 kuvatulle pettävälle tielle: "Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon." Jae ei missään nimessä ole kylmä syytös, vaan lähinnä myötätuntoinen toteamus niiden ihmisraukkojen kohtalosta, jotka ovat tulleet rikkauden tavoittelun harhan pettämiksi. He ovat erehtyneet uhraamaan elämänsä, jotta:

  • saavat enemmän rahaa
  • haalivat itselleen kaiken minkä voivat
  • säästävät kaiken minkä voivat
  • voivat pitää itsellään kaiken mikä saavat

    He eivät näe tekemisissään mitään väärää, koska ovat omistautuneet rikkauden etsimiselle eivätkä edes pyri siihen vilpillisin keinoin. Ei siis tarvitse olla kyse häikäilemättömästä rikkauden tavoittelijata joutuakseen rahanhimon pettämäksi., vaan yhtä hyvin rahanhimo voi viedä mukanaan tuiki tavallisen ihmisen, joka on vain harhautunut elämään aineellisen rikkauden tavoittelulle. Ihmisen ei tarvitse olla rikas, että rahanhimo saisi hänessä vallan, vaan yhtä hyvin hän voi pysyä ikänsä köyhänä, vaikka uhraisi elämänsä rikkauden tavoittelulle.

    Kuinka salakavalan helppoa uskovan on nykypäivänä joutua rahanhimon vietäväksi. Nykypäivän materian paljoudessa sen ei tarvitse kuin näyttää uhrilleen vain sen, mitä häneltä vielä 'puuttuu'. Ja kas, kun uhri on vakuuttunut 'puutteestaan', hän kaikin keinoin pyrkii täyttämään puutteensa. Ja jos vihdoin jokin tavoite on saavutettu, horisontissa siintää jo seuraava. On vieläkin jotain mitä pitää saada...

    Kerta toisensa jälkeen petetty ihminen vakuuttaa Herralle, että "kun vielä saan tuon, niin sen jälkeen minä palvelen sinua". Ja raukkaparka taistelee taas kerran saavuttaakseen jotain ilman, että hän saavuttaa kuitenkaan elämässään todellista tyytyväisyyttä ja onnea. Samaa kierrettä voi jatkua vuosia, kunnes rahanhimon pettämä ihminen on unohtanut Herransa ja tilalle on astunut uusi herra: raha.

    Loppusanat

    Nämä pohdinnat Timoteuskirjeen tekstin pohjalta eivät siis sano, että raha olisi pahasta. Rahaa toki saa olla, ja kiitos Herralle, jos hän on suonut sitä sinulle runsain määrin. Raha ei itsessään ole hyvä tai paha, vaan se on pikemminkin keino, väline tai työkalu. Ja samoin kuin minkä tahansa työkalun hyvyyden ratkaisee se miten käytämme sitä ja ennen kaikkea miten suhtaudumme siihen.

    Raha voi olla siunaukseksi sinulle ja läheisillesi, jos sen käyttöä ohjaa  oikea asenne:

    raha => 'jumalisuus' => 'tyytyväisyys, onni'

    Oikein hallittuna raha on sinulle käyttöväline, jota voi käyttää jokapäiväisen elämän perustarpeiden tyydyttämiseen, mutta ennen kaikkea 'jumalisuuden' eli evankeliumin työn edistämiseen omalta osaltamme. Jos raha tavalla tai toisella lähentää sinua Jumalaan, olet oikealla tiellä kohti pysyvää tyytyväisyyttä ja onnea. Voit siis sanoa, että elämässäsi raha on alamainen sinulle niin kuin sinä olet Jumalalle, jota rahoinesi palvelet.

    Sen sijaan materian tavoittelu ja himoitsemisen ei saa ohjata valintojasi. Jos elämä tuntuu hukkaantuvan materian tavoittelun ikuisessa oravanpyörässä, voisiko olla aika pysähtyä miettimään, kuka sinua oikeasti hallitsee? Etkö käytännössä eläkään elämääsi Jumalalle niin kuin olet ehkä kuvitellut? Vai onko virtesi Jumalalle päivästä toiseen se sama katteeton lupaus: "Herra, kun saan vielä tuon, niin olen valmis palvelemaan sinua." Sitäkö Jumala haluaa – odottaa sinua? Ja sitäkö sinä haluat – puuhastella katoavaisia, kun iankaikkinen odottaa?

    Rahan tulee olla alisteinen tosi-rikkauden tavoittelulle. Toisin sanoen, jos olemme saaneet siunaukseksi maallista vaurautta, ollaksemme 'hyviä huoneenhaltijoita' (Luuk. 12:41-48), meidän tulee käyttää sitä Paavalin tavoin todellisen rikkauden kartuttamiseksi.

    Kukapa sitä tahtoo koota itselleen maallista rikkautta, jota sitten joutuu varjelemaan kynsin hampain varkailta, arvonmenetykseltä, jne. Eikö ole kestävämpää mieluummin täyttää elämä oikealla rikkaudella Jumalassa, jota ei tarvitse mustasukkaisesti vaalia itselleen, vaan josta riittää jaettavaksi kaikille sitä haluaville.

    Pohdittavaa

    Miten Paavalin ja harhaopettajien suhde rahaan erosi toisistaan?
    Mikä on minun suhteeni rahaan? Miten se näkyy käytännössä?
    Miksi rahanhimo on kavala vihollinen?
     


  • © 2005 Jori Brander. Kaikki oikeudet pidätetään.
    Teksti julkaistu: 20.10.2005
     
     ©DUMultiversum Oy