Kotisatama.net Ti 10.12.2019 klo 18:38  
 Taustamusiikkia


Tervetuloa Kotisatamaan.

> kotisatama / raamattujasana / viikonsana / sana

Ohje <
Kotisatama in English


  Raamattu ja sana

  Viikon sana

  Lukuprojekti

  Sana Sinulle

  Saarna.net

  Sana Sinulle lehdille

  Linkitä Sana Sinulle


Tapahtumakalenteri





Suosittele sivua! Teksti 32/2005 | Etusivu | Edellinen | Seuraava

Usko on...
 
"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. {KR38: Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.}

Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä."
 
Hepr. 11:1-3 [kr92] [kr38]    

Monet modernit 'tiedeuskovat' ihmiset tunnustautuvat vakaumukseltaan ateisteiksi. Miten kukin heistä ateismin määrittelee, riippuu pitkälti siitä, mihin ateismin alalajiin tunnustamansa ateismi kuuluu. Esimerkiksi George H. Smith kirjassaan "Atheism – The Case Against God" määrittelee ateismin näin:

"Ateismi on teistisen uskon puutetta. Joka ei usko jumalan tai yliluonnollisen olennon olemassaoloon voidaan oikein määritellä ateistiksi... Ateismi ei perusteiltaan ole usko: se on uskon puute. Ateisti ei pohjimmiltaan ole henkilö, joka uskoo, ettei jumalaa ole, vaan henkilö, joka ei usko jumalan olemassaoloon."

Smithin määritelmä kumoaa monesti heitetyn letkautuksen, että "ateismi se vasta uskoa vaatiikin". Todellisuudessa ateismi on luonteeltaan uskon puutetta eli tietoista epäuskoa, jota mm. apostoli Johannes kuvaa yhtenä evankeliuminsa pääteemoista, kun hän evankeliumin edestessä toistuvasti rinnastaa epäuskon ja uskon aikaansaaman muutoksen Jeesuksen kuulijoissa. Ateismin kaltainen epäusko on täten vastakohta uskolle, josta Raamatussa puhutaan.

Uskon määritelmä

Jos puolestaan kysytään mitä usko on, saadaan kysymykseen jälleen yhtä paljon vastauksia kuin on vastaajiakin. Kun asiaa lähdetään kysymään vaikkapa Uuden testamentin kreikan sanakirjalta, määrittelee se koine-kreikan sanan 'pistis' näin: "usko, luottamus; uskollisuus; todistus, vakuus".

Klassisessa kreikassa 'pistis' -termillä on useita merkityksiä; se viittaa esimerkiksi uskollisuuteen, vakuuttuneisuuteen ja luotettavuuteen. Kuitenkin jo hellenistisenä aikana 'pistis' -sanasta tuli vastakohta ateistiselle maailmankatsomukselle ja sitä alettiin käyttää yleisesti uskoa Jumalaan kuvaavana sanana, mitä se siis tarkoittaa Uuden testamentin kreikassakin.

Vanhan testamentin puolella vastaava uskoa kuvaava termi on heprean 'aman', joka merkitsee "olla luotettava tai uskollinen, uskoa, luottaa, pitää varmana". Toisin sanoen usko ei ole passiivista alistumista kohtaloon, vaan luottavaa turvaamista Jumalaan ja hänen tahtoonsa ihmistä kohtaan. Ei liene vaikea huomata, että myös raamatuntekstimme (Hepr. 11:1-3) kirjoittaja on ollut hyvin selvillä sekä Vanhan- että Uuden testamentin alkukielten uskoa ilmaisevien sanojen merkityksestä, sillä hänen ensimmäisen jakeen määritelmä on kuin suoraan sanakirjasta: "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Tämä Heprealaiskirjeen uskon määritelmäksi kutsuttu jae lienee kaikkein siteeratuin teksti, jonka saa vastaukseksi, kun henkilöä pyydetään määrittelemään mitä hän ymmärtää termillä usko.

Uskon keskeisyys

Yleensä yhteen sanaan tarttuminen ja nojautuminen on parhaimmillaankin saivartelua tai pätemistä, mutta sanan usko kohdalla tilanne on toisin. Nimittäin usko on Raamatun pääsanoja – ehkäpä jopa keskeisin termi koko Raamatussa ja kristillisessä tunnustuksessa (Gal. 3:23-26). Onhan uskontunnustuksellakin keskeinen asema jumalanpalveluksessa ja jokapäiväisessä elämässämme kristittyinä. Kristillisyyttä sanotaankin uskoksi, sillä edellä mainitulla tavalla määritellen uskon voi ymmärtää koko elämän käsittäväksi suhteeksi Jumalaan.

Jos termi usko jätetään pois Raamatusta, huomataan kirjan sisällön muuttuneen tai oikeammin kuin kadonneen savuna ilmaan. Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen Jumalalle (Hepr. 11:6) ja vain uskolla ihminen kykenee ottamaan vastaan pelastuksen Kristuksessa (Apt. 16:31, Room. 3:22). Jos kerran Raamatun teema on ihmisen pelastaminen syyllisyydestä Jumalan edessä, niin pyyhkimällä uskon Raamatun lehdiltä, pyyhitään samalla pois koko Jumalan ilmoituksen kantava teema.

Terve uskonkäsitys täten kieltäytyy rinnastamasta mitään muuta termiä uskon kanssa. Usko on aina ylin auktoriteetti, sen rinnalle ei tule nostaa katumusta kuin pyhitystäkään, jotta vältytään tunnustuksen vääristymiseltä.

Usko antaa kunnian Jumalalle

Uskon korottaminen kristillisyyden koko sisällöksi antaa Jumalalle kaiken kunnian syntisen pelastuksesta, sillä usko on Jumalan työ ihmisessä (Joh. 6:29, Joh. 6:44). Hän vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta uskon ihmisessä, joka ottaa vastaan hänen sanansa (Room. 10:17). Uskon saa aikaan ja sitä ylläpitää evankeliumi, jonka sanoma Kristuksen teosta meidän edestämme antaa uskovalle omakohtaisen varmuuden Kristuksen teon kuulumisesta hänelle tässä ja nyt.

Puhuttaessa kristillisestä uskosta (pelastavasta uskosta) on uskon kohde aina Kristus (Joh. 3:36, Joh. 5:24, Joh. 6:47, Joh. 20:31). Mikään muu uskon kohde ei anna uskolle pelastavaa sisältöä. Vahvakin usko menee hukkaan, jos sen kohde on jokin muu kuin Kristus. Kukaan ei pelastu muutoin kuin uskomalla Kristukseen (1. Joh. 5:11-13); usko ihmeeseen, pastoriin, seurakuntaan tms. ei pelasta ketään - vain Jeesus pelastaa.

Jumala on näin ollen sekä uskon lähde (herättäjä, alkuunpanija) että uskon kohde. Jos siis Jumala saa uskon aikaan ihmisessä ja uskon kohteena on Jumalan pelastustyö ihmisen eduksi, voidaan kysyä missä on ihmisen kunnia pelastuksestaan? - Ei missään. Ihminen pelastuu yksin uskosta ja  yksin armosta: "sola fide, sola gratia", mikä on uskonpuhdistuksen toinen periaate. Kaikki kunnia kuuluu siis yksin Jumalalle.

Usko tekee näkymättömän näkyväksi

Kolmivuotias poikamme Aatu kyselee päivittäin monia kertoja "Missä äiti on?", kun kadottaa vaimoni näköpiiristään. Kysely on vain lisääntynyt nyt, kun perheeseemme syntyi pieni tyttölapsi, joka tietty vaatii osan äidin huomiosta. Aatulle ei riitä, että hän kuulee vaikkapa suihkun äänen, vaan äiti on aina omin silmin nähtävä ennen kuin se on riittävä todiste äidin läsnäolosta.

Tämä tuo maanläheisellä tavalla mieleen opetuslapsista Tuomaan, jolla oli vaikeuksia uskoa Jeesuksen ylösnousemusta todeksi ilman, että sai itse nähdä Jeesuksen (Joh. 20:24-28). Kristillinen ylösnousemususko ei kuitenkaan synny näkemisestä, vaan Heprealaiskirjeen kirjoittaja tekstissämme toteaa uskon pikemminkin tekevän näkymättömät todellisiksi: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä... näkyvä on syntynyt näkymättömästä.", Hepr. 11:1-3.

Uskosta 'näkymättömään' tulee liikkeellepaneva voima, kun toimimme Jumalan lupausten varassa uskossa saamamme uskalluksen mukaan. Tällöin 'näkymätön' muuttuu 'näkyväksi', kun ojentaudumme uskomme mukaan. Kristityn elämä on siis vaeltamista uskossa. Hän uskoo omistavansa vanhurskauden, armon ja pelastuksen, vaikka niiden lopullista toteutumista hän ei vielä näe (1. Kor. 13:12, 2. Kor. 5:7).

Jumalaan uskominen merkitsee hänen lupaustensa todesta ottamista, uskoa, että Jumala pitää, minkä lupaa (1. Moos. 15:6). Uskon ja luottamisen tulos on Jumalaan turvautuminen käytännön elämässä (Jes. 7:9) ja  hänen tahtonsa noudattaminen.

Usko ei ole maaginen temppu tai mystinen kokemus, joka tuo ihmiselle pelastuksen: se on yksinkertaisesti turvautumista Jumalan tarjoamaan pelastukseen. Se on luottamista uskon kohteeseen - jopa itsensä luottamista hänelle. Ei siis ole kyse ylimalkaisesta uskosta siihen, että on olemassa Jumala, vaan siitä, että hän on Jumala, joka haluaa ja voi pelastaa ihmisen.

Uskomme kohdistuu 'näkymättömään' Kristukseen ja menneiden sukupolvien todistukseen hänen pelastustyöstään. Evankeliumin sanoma ja Kristus on täten vastaanotettavissa vain uskon kautta. Mutta kun uskossa otamme vastaan evankeliumin sanoman, tulee se meille 'näkyväksi todellisuudeksi' sen konkreettisen elämää muuttavan vaikutuksen ja Pyhän Hengen todistuksen kautta (2. Kor. 1:20-22).

Voidaan siis sanoa, että usko tekee näkymättömän näkyväksi. Usko avaa silmämme näkemään, että näkymätön ei tarkoita olematonta, vaan päinvastoin 'tämä näkymätön' tarvitaan oleellisen näkemiseen.

Usko kuuluu käytännön elämään

Tekstimme Heprealaiskirjeen 11. luku tunnetaan erityisenä 'uskon lukuna'. Luvun aloittaa jo läpikäymämme uskon määritelmä: "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.", Hepr. 11:1.

Määritelmä jää kuitenkin auttamattomasti vajaaksi, jos mukaan ei oteta seuraavia jakeita 2 ja 3. Jakeessa kaksi viitataan todisteena uskon voimasta samaisen luvun 11 loppuosaan, jossa annetaan joukko esimerkkejä voittavasta- (Hepr. 11:4-31) ja kärsivästä uskosta (Hepr. 11:32-39): "Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut." Kirjehän on osoitettu heprealaiselle (=juutalaiselle) seurakunnalle, joten on luonnollista, että siinä vedotaan esi-isien esimerkkiin.

Myös kolmannessa jakeessa vedotaan vastaanottajien maailmankatsomukseen todisteena uskon hyödyllisyydestä. Jokainen harras juutalainen uskoi Jumalan luomistyöhön, joten oli luonnollista ottaa esimerkki siitä, kuinka he uskossa vastaanottivat totuuden maailman luomisestakin: "Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä." Ja samalla kirjoittaja nerokkaasti osoittaa, että ajatus siitä, kuinka uskominen näkymättömään toteutuu näkyvässä, ei ole lainkaan 'hölmöä', sillä niinhän luomisessakin Jumala teki 'näkymättämästä' näkyvää.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei kuitenkaan halunnut jättää lukijoitaan vain tyhjän päälle tavaamaan määritelmää uskon olemuksesta. Enkä niin halua tehdä minäkään.

Jos kirjoittaja olisi päättänyt aiheen käsittelyn kolmanteen jakeeseen, vastaisi se tilannetta, jossa minä kuvaisin vaikkapa tietokoneen toimintaperiaatteita piirilevytasolla henkilölle, joka ei koskaan ole nähnyt tietokonetta toiminnassa. Jos en kertomani päätteeksi antaisi hänelle lainkaan esimerkkejä tietokoneen hyödyllisyydestä ja toiminnasta käytännössä, tuskinpa hyväkään esitys tietokoneesta vakuuttaisi häntä sen tarpeellisuudesta.

Tästä syystä heprealaiskirjeessä määritelmää seuraa pitkä kuvaus uskon käytännöllisestä luonteesta ja tarpeellisuudesta meille jokaiselle. Kirjoittaja halusi näyttää lukijoilleen, mitä usko oli saanut aikaan lukijan tuntemien ihmisten elämässä. Lyhyen määritelmän jälkeen seuraakin noin 12-kertainen palstatila kuvaus uskon käytännön merkitystä ihmiselämässä.

Usko ei ole pelkkä teoreettinen teologinen käsite, vaan jotain äärettömän hyödyllistä ja tarpeellista jokaiselle Jumalan lapselle. Kehotankin sinua tutustumaan Heprealaiskirjeen 'uskonluvun' esimerkkeihin tarkemmin, sillä uskon niiden antavan uskonelämääsi uutta potkua, kun näet mitä usko on tarkoittanut käytännössä näille ihmisille.

Keräsin tähän luettelon muotoon luvun 11 esimerkit ja lisäsin mukaan viitteitä Vanhan testamentin kohtiin, joissa tapahtumia käsitellään. Eli usko oli osoittanut hyödyllisyytensä ainakin

  • Abelille (jae 4: 1. Moos. 4:2-5)
  • Henokille (jakeet 5-6, 1. Moos. 5:18-24)
  • Nooalle (jae 7: 1. Moos. 5:28-9:29)
  • Abrahamille (jakeet 8-10: 1. Moos. 12:1-3)
  • Saaralle (jae 11: 1. Moos. 18:11-12)
  • Abrahamin ja Saaran vanhurskaille jälkipolville (jakeet 12-16)
  • Iisakille (jae 20: 1. Moos. 27:27-40)
  • Jaakobille (jae 21: 1. Moos. 47:29-31, 1. Moos. 48:8-20)
  • Joosefille (jae 22: 1. Moos. 50:24-25)
  • Moosekselle (jakeet 23-28: 2. Moos. 2:1-12:51)
  • Israelille erämaassa (jae 29: 2. Moos. 14:1-16:1)
  • Jerikoa valloitettaessa (jae 30: Joos. 6:1-7:1)
  • Rahabille (jae 31: Joos. 2:8-11, Joos. 6:22-25)
  • Usealle tuomarille, Daavidille, Samuelille ja profeetoille (jakeet 32-34: Tuom. 4:6-5:15, Tuom. 6:11-8:35, Tuom. 11:1-12:7, Tuom. 13:24-16:31, 1. Sam. 12:11, Ps. 99:6, Jer. 15:1, Dan. 3:1-4:1)
  • todistuksena monille varhaisten marttyyrien kautta (jakeet 35-40: 1. Kun. 17:17-24, 2. Kun. 4:8-36, 2. Aik. 24:20-22)

    Toivottavasti aikasi ja mielenkiinto riittää lukemaan yllä luetellut esimerkit. Jos maltat tutkia ne huolella läpi, toteat varmasti itsekin, että usko on ollut liikkeellepaneva voima lukuisille Raamatun historian henkilöille ja heidän elämäntyölleen. Ja jos vielä muistat, että mainitut tapaukset ovat vain joukko valikoituja esimerkkejä uskon toiminnasta käytännössä, niin ymmärrät, miten keskeinen osa kristityn elämää usko loppujen lopuksi on.

    Väitän, että voit lukea kenen tahansa Herran palvelijan elämäkerran vain huomataksesi 'näkymättömään' kohdistuneen uskon tulleen 'näkyväksi' lukuisin eri tavoin. Ja millaista onkaan, kun jonain päivänä iäisyysuskomme muuttuu näkemiseksi, vaikka vielä "vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.", 2. Kor. 5:7.

    Pohdittavaa

    Mitä usko on?
    Miten "nähdään, mitä ei nähdä"?
    Mihin minä uskon? Miten se näkyy?
     


  • © 2005 Jori Brander. Kaikki oikeudet pidätetään.
    Teksti julkaistu: 09.08.2005
     
     ©DUMultiversum Oy